Kuka hullu tätä yksin tekisi?

Vuosi kehittäjäopettajana on merkinnyt minulle opettajuuden ja oppimisen pohtimista. Olen päässyt seuraamaan uuden opetussuunnitelman kehittymistä jos ei nyt ihan aitiopaikalta niin etupermannolta kuitenkin.

Välillä on ollut hankala hahmottaa, mistä uudessa opetussuunnitelmassa lopulta on kyse. Mikä muuttuu ja miten? Nyt uskon kuitenkin löytäneeni punaisen langan. Se on yhdessä tekeminen. Olen nähnyt useita kertoja opetusneuvos Irmeli Halisen dian (alla), jossa hän esittelee havainnollisesti neljä avainta ops-uudistukseen, mutta vasta nyt osaset loksahtavat paikalleen.

ops2016

Kaikki neljä ulottuvuutta sisältävät yhdessä tekemisen elementin. Oppilaan osallistaminen ja aktiivinen rooli omassa oppimisessaan edellyttää vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä; muuttuva opetus ja sivistyskäsitys sekä muuttuva maailma edellyttävät jakamisen ja vuorovaikutuksen taitoja, ajatusten ja ideoiden yhdessä pohtimista ja yhteistä toimintaa.

Digitaidot ovat saaneet paljon huomiota ops-keskustelussa. Osa kouluväestä on hurahtanut digimaailmaan, osa käynnistyy hitaammin. Kriittisiä puheenvuorojakin on kuultu, ja niin pitääkin. Junassa tarvitaan myös jarruja. Monia opettajia ahdistaa valtava mahdollisuuksien ja välineiden määrä, joita digimaailma tuo mukanaan. Jo näiden mahdollisuuksien kartoittaminen saati haltuun ottaminen ja käyttäminen opetuksessa tuo hien otsalle.

Yhdessä tekeminen ja hyvin ideoiden ja käytänteiden jakaminen helpottaa. Olen saanut toimia tänä vuonna hienossa kehittäjäopettajien porukassa, jossa kaiken toiminnan lähtökohtana on ollut tiedon, osaamisen ja välillä ihmettelynkin jakaminen. Aina löytyy joku, joka osaa ratkaista ongelman, jonka kanssa voisi hakata yksin päätä seinään loputtomiin.

Olen myös tutustunut oman koulupolkuni koulujen opettajiin ja tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä digiopetuksen parissa. Olen saanut ideoita ja kokemusta eri-ikäisten oppilaiden kanssa toimimisesta. Olemme opettaneet kaikki toisiamme ja etsineet yhdessä ratkaisuja milloin teknisiin ongelmiin, milloin opetuksen ja oppimisen uudenlaisiin haasteisiin.

Kouluissa on jaettu opettajien osaamista ja tehty sitä näkyväksi työyhteisössä. Esimerkkinä tästä haluan mainita Takahuhdin koulun pedagogiset kahvilat, joissa opettajat ovat kahvittelun lomassa esitelleet toisilleen, miten ovat käyttäneet erilaisia digioppimisen menetelmiä ja välineitä. Tätä toimintaa on tarkoitus jatkaa ja laajentaa koko koulupolulle.

Kaikkein hienointa on ollut olla mukana tilanteissa, joissa oppilaat ovat jakaneet osaamistaan toisilleen ja opettajille. Hämeenlinnan ITK-konferenssissa innostuin Harri Luttisen ja Antti Sankalan esittelemistä oppilasagenteista, jotka opastavat opettajia ja oppilaita tietotekniikan käytössä. Tällaista toimintaa toivoisin lisää Tampereellekin.

Yhdessä tekeminen on siirtynyt myös verkkoon. Sosiaalinen media on täynnä kanavia, joilla innokkaat kokeilijat jakavat digivinkkejään. Kysyvälle löytyy aina vastaus. Itse sain viime viikolla Facebookissa parissa minuutissa monta hyvää vinkkiä, kun tiedustelin hyvää sarjakuvasovellusta tabletille. #jaajotain – päivät ja avoimet CC-lisensoidut materiaalit ovat esimerkkejä yhteiseksi hyväksi tapahtuvasta työstä ja hyvien käytänteiden jakamisesta. Itse olen saanut tästä hyvää esimerkkiä ja valtavasti ideoita mm. Matleena Laaksolta (www.matleenalaakso.fi).

Digitaitoja opetellessa ja soveltaessa yhteistyötä syntyy kuin varkain. Koskaan en ole vielä joutunut tuskittelemaan, miten johonkin projektiin tai kokeiluun saisi ympättyä vuorovaikutusta ja yhteistä suunnittelua ja tekemistä. Itsekseen puurtaminen ei tunnu edes luontevalta. Kuka hullu tätä yksin tekisi?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *