Edistääkö tietotekniikka sittenkään oppimista?

Olen 25 vuotta ollut sitä mieltä, että tietotekniikka parantaa oppimista. Yleisesti ja laajasti ajatellen. Viimeisen puolen vuoden aikana olen kuitenkin alkanut epäillä väitettä ja alkanut miettiä, että pitää todella tarkasti miettiä, millainen tietotekniikka (laitteet, ohjelmat, appsit, palvelut, sisällöt) loppujen lopuksi oikeasti parantaa oppimista; ja millaista pedagogiikkaa siihen tarvitaan.

Tietotekniikasta tuntuu uutuudenviehätys kadonneen jo ajat sitten. Monella oppilaalla on paremmat koneet ja yhteydet kotona kuin koulussa. Toisaalta tietotekniikkaa käytetään (kotona) valtaosin viihtymiseen ja arkisten asioiden hoitamiseen — ei siihen, että pitäisi miettiä, vaivata päätään ja ponnistellen oppia jotain uutta. Etenkään sellaisista aiheista, joista ei tiedä ennestään mitään ”… eikä suoraan sanoen kiinnosta” (suora lainaus takarivistä).

Käsittääkseni oppiminen edellyttää omaa ajattelua ja se on vaivalloista ja keskittymistä vaativaa puuhaa etenkin uusien asioiden kohdalla — siis kaikkea muuta kuin viihdyttävää. Valitettavasti oppilaiden viihtymistä korostavat tahot ovat onnistuneet myymään ajatuksensa varsin laajalle.  Jos ja kun oppilaan koulun tietotekniikan parissa käytetystä ajasta osa menee viihtymiseen   –tai viihtymisen hakemiseen– , on se pois oppimiseen käytetystä ajasta. Vahingossa oppii aika vähän ja huonosti.

Monelle isommalle oppilaalle tuntuu tänä päivänä olevan kovin vaikeaa käyttää koulussa tietotekniikkaa määrätietoiseen ja keskittymistä vaativaan oppimiseen; asioiden harjoitteluun tai omaan tuottamiseen. Heti kun opettajan silmä välttää, muutama oppilas hyppää YouTubeen, verkkopeliin, Instagramiin tai muuhun vastaavaan palveluun. Onneksi hyvissä oppimisympäristöissä on erilaisia keinoja seurata oppimisen etenemistä: montako tehtävää teit, miten ne menivät, kuinka kauan niiden tekemiseen meni? jne.

Pedagoginen asia on teettää oppilailla sellaisia tuotoksia, joissa kysytään omaa mielipidettä, aivan omaa tuottamista tai ainakin jonkinlaisen synteesin tekemistä eri lähdemateriaaleista. Onneksi verkkopohjaisia oman tuottamisen työkaluja on tamperelaisten oppilaiden käytössä.

Tietotekniikan sujuva käyttö tulee oppia peruskoulussa, jotta pärjää tulevaisuuden työelämässä. Ajattelun ja ajattelun kehittämisen kannalta voi sittenkin olla parempi tehdä ensin omat tuotokset pienessä mittakaavassa paperille tai siniseen vihkoon.  Ja siirtyä vasta sitten vähitellen käyttämään tietotekniikkaa, jotta homma ei lipsahtaisi liikaa viihtymisen puolelle.

 

 

 

Yksi vastaus artikkeliin ”Edistääkö tietotekniikka sittenkään oppimista?

  1. Kiitokset kiinnostavasta kirjoituksesta.
    Kommenttini tulee vähän myöhään, blogi kun on julkaistu jo ajat sitten.

    Jouduin itse erityisopettajan työssä luopumaan suurimmaksi osaksi esim. netistä löytyvien matematiikapelien käytöstä juuri siksi, että viihdepelaamisen rutiini välittyi myös oppimispelien pelaamiseen. Nämä flashpelit olivat ”tasohyppelyitä”, jossa pelaajan hahmon oli aika ajoin ratkaistava helpohkoja laskuja päästäkseen labyrintissä eteenpäin. Oppilaat pyrkivät pääsemään tasolta toiselle mahdollisimman nopeasti, yrityksen ja erehdyksen menetelmällä. Aitoa tehtävien prosessointia ei tapahtunut – oppimisesta puhumattakaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *