IdeaExpo Leinolassa

WP_20160420_09_14_52_Pro

Leinolan koulussa järjestettiin kaksipäiväinen IdeaExpo 20.-21.4. Kyseessä oli koko koulun TVT-messutapahtuma, jonka hienon nimen Leinolan oppilaskunta keksi itse. Sain itse olla mukana ensimmäisenä päivänä. Koulun sivuilta löytyy muutama kuva lisää tapahtumasta.

IdeaExpon suunnitteli koulun TVT-tiimi Minna Turunen, Ilkka Riikonen ja Elina Kalenius. He kertoivat, että messuista haluttiin matalan kynnyksen tapahtuma, joka kuitenkin esittelisi ja opettaisi erilaisia TVT-avusteisia menetelmiä niin oppilaille kuin opettajille.

Jokaiselle luokalle oli varattu oma aikansa, jolloin oppilaat ja opettaja pääsivät kiertämään seitsemälle eri pisteelle. Pisteillä käytettiin erilaisia sovelluksia, kuten Coach’s Eye, Kahoot ja Padlet, harjoiteltiin QR-koodin käyttämistä, kuvattiin trikkiseinällä, tehtiin musiikkia GarageBandin avulla, tutustuttiin kymmensormiharjoituksiin sekä testattiin koodausta erilaisilla ohjelmilla. Salin seinällä pyöri myös koulun oppilaiden tekemiä iMovie-trailereita. Kaikki oppilaat saivat tullessaan passit, joihin he saivat leiman käytyään kullakin pisteellä.

WP_20160420_09_39_11_Pro

Ensimmäisenä messupäivänä vuorossa oli paljon pieniä eka- ja tokaluokkalaisia sekä pari isompien ryhmää.  Pisteillä opastajina olleet 4A-luokkalaiset toimivat ikään kuin oppilasagentteina, joihin Miikakin viittasi omassa blogitekstissään. 4A on taitava porukka, he ovat paljon käyttäneet eri menetelmiä ja sopivat hienosti rooliinsa. Koulun isoimpien 5.-6.-luokkalaisten ohjaaminen hieman jännitti heitä etukäteen, mutta onneksi aluksi oli monta ryhmää pieniä oppilaita ja he ehtivät saada varmuutta ohjaamiseen.

WP_20160421_09_32_27_Pro

Nelosluokkalaiset selvästi nauttivat roolistaan. ”Kivointa on ollut leimojen antaminen. Mutta on sekin kivaa kun saa ohjeistaa.” ”Hauskat kuvat [lopputulokset] ovat parasta!”

Myös opettajista huomasi, että messut kiinnostivat. Osa uppoutui jollekin pisteelle niin innokkaasti, että jotain toista paikkaa ei ehtinyt enää kiertää. Yleinen tunnelma messuilla oli innostunut ja avoin uusille kokemuksille.

WP_20160421_09_34_13_Pro

Täällä kollegakouluttajien blogissa on esitelty erilaisia toteuttamistapoja TVT- ja mediapäiville. Yhteistä niille on ollut se, että tapahtumat ovat olleet antoisia ja opettavaisia ja sellaisia järjestetään näissä kouluissa varmasti uudelleenkin. Tapahtuman voi järjestää siinä laajuudessa kuin se omalle koululle ja omiin resursseihin sopii. Voimme varmasti suositella omanlaisen version toteuttamista!

Kuka hullu tätä yksin tekisi?

Vuosi kehittäjäopettajana on merkinnyt minulle opettajuuden ja oppimisen pohtimista. Olen päässyt seuraamaan uuden opetussuunnitelman kehittymistä jos ei nyt ihan aitiopaikalta niin etupermannolta kuitenkin.

Välillä on ollut hankala hahmottaa, mistä uudessa opetussuunnitelmassa lopulta on kyse. Mikä muuttuu ja miten? Nyt uskon kuitenkin löytäneeni punaisen langan. Se on yhdessä tekeminen. Olen nähnyt useita kertoja opetusneuvos Irmeli Halisen dian (alla), jossa hän esittelee havainnollisesti neljä avainta ops-uudistukseen, mutta vasta nyt osaset loksahtavat paikalleen.

ops2016

Kaikki neljä ulottuvuutta sisältävät yhdessä tekemisen elementin. Oppilaan osallistaminen ja aktiivinen rooli omassa oppimisessaan edellyttää vuorovaikutusta ja yhdessä tekemistä; muuttuva opetus ja sivistyskäsitys sekä muuttuva maailma edellyttävät jakamisen ja vuorovaikutuksen taitoja, ajatusten ja ideoiden yhdessä pohtimista ja yhteistä toimintaa.

Digitaidot ovat saaneet paljon huomiota ops-keskustelussa. Osa kouluväestä on hurahtanut digimaailmaan, osa käynnistyy hitaammin. Kriittisiä puheenvuorojakin on kuultu, ja niin pitääkin. Junassa tarvitaan myös jarruja. Monia opettajia ahdistaa valtava mahdollisuuksien ja välineiden määrä, joita digimaailma tuo mukanaan. Jo näiden mahdollisuuksien kartoittaminen saati haltuun ottaminen ja käyttäminen opetuksessa tuo hien otsalle.

Yhdessä tekeminen ja hyvin ideoiden ja käytänteiden jakaminen helpottaa. Olen saanut toimia tänä vuonna hienossa kehittäjäopettajien porukassa, jossa kaiken toiminnan lähtökohtana on ollut tiedon, osaamisen ja välillä ihmettelynkin jakaminen. Aina löytyy joku, joka osaa ratkaista ongelman, jonka kanssa voisi hakata yksin päätä seinään loputtomiin.

Olen myös tutustunut oman koulupolkuni koulujen opettajiin ja tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä digiopetuksen parissa. Olen saanut ideoita ja kokemusta eri-ikäisten oppilaiden kanssa toimimisesta. Olemme opettaneet kaikki toisiamme ja etsineet yhdessä ratkaisuja milloin teknisiin ongelmiin, milloin opetuksen ja oppimisen uudenlaisiin haasteisiin.

Kouluissa on jaettu opettajien osaamista ja tehty sitä näkyväksi työyhteisössä. Esimerkkinä tästä haluan mainita Takahuhdin koulun pedagogiset kahvilat, joissa opettajat ovat kahvittelun lomassa esitelleet toisilleen, miten ovat käyttäneet erilaisia digioppimisen menetelmiä ja välineitä. Tätä toimintaa on tarkoitus jatkaa ja laajentaa koko koulupolulle.

Kaikkein hienointa on ollut olla mukana tilanteissa, joissa oppilaat ovat jakaneet osaamistaan toisilleen ja opettajille. Hämeenlinnan ITK-konferenssissa innostuin Harri Luttisen ja Antti Sankalan esittelemistä oppilasagenteista, jotka opastavat opettajia ja oppilaita tietotekniikan käytössä. Tällaista toimintaa toivoisin lisää Tampereellekin.

Yhdessä tekeminen on siirtynyt myös verkkoon. Sosiaalinen media on täynnä kanavia, joilla innokkaat kokeilijat jakavat digivinkkejään. Kysyvälle löytyy aina vastaus. Itse sain viime viikolla Facebookissa parissa minuutissa monta hyvää vinkkiä, kun tiedustelin hyvää sarjakuvasovellusta tabletille. #jaajotain – päivät ja avoimet CC-lisensoidut materiaalit ovat esimerkkejä yhteiseksi hyväksi tapahtuvasta työstä ja hyvien käytänteiden jakamisesta. Itse olen saanut tästä hyvää esimerkkiä ja valtavasti ideoita mm. Matleena Laaksolta (www.matleenalaakso.fi).

Digitaitoja opetellessa ja soveltaessa yhteistyötä syntyy kuin varkain. Koskaan en ole vielä joutunut tuskittelemaan, miten johonkin projektiin tai kokeiluun saisi ympättyä vuorovaikutusta ja yhteistä suunnittelua ja tekemistä. Itsekseen puurtaminen ei tunnu edes luontevalta. Kuka hullu tätä yksin tekisi?

 

Uutta opsia kohti –osallisuus ja toimintakulttuuri

Tällä viikolla tapetilla ovat olleet tällä kehittäjäopella käsitteet osallisuus ja toimintakulttuuri. Molemmat isoja juttuja uudessa opsissa. Koulussamme tehtiin muutaman vuoden tauon jälkeen taas kysely johtajuudesta, tarkoituksena tietysti selvittää kuinka johtajuus koulussamme näyttäytyy ja kuinka sitä voitaisiin edelleen kehittää. Tähän kyselyyn liittyi myös kysymyksiä liittyen uuteen opsiin. Kyselyä laadittaessa nousi tarve avata kyselyyn vastaavalle henkilökunnalle eli ohjaajille ja opettajille käsitteet osallisuus ja toimintakulttuuri. Tämän sain minä tehtäväkseni.

Erityisesti ohjaajien kanssa saimme käsitteiden avaamisen jälkeen aiheesta aikaiseksi mukavaa keskustelua. Moni ohjaajista oli huolissaan siitä, että nyt kun oppilaatkin pääsevät osalliseksi kaikkeen mahdolliseen koulun toimintaan niin koska hekin pääsisivät… Ohjaajien työssä ja osallisuudessa lieneekin paljon kirjavuutta johtuen monista eri seikoista. Tärkeää on kuitenkin nyt viimeistään kehittää toimintakulttuuriamme siihen suuntaan, että kaikki koulun aikuiset ja lapset saavat kokea osallisuutta!

Keskustelua herätti myös se, että opsin mukaan erityisesti oppilaille pitäisi antaa paljon mahdollisuuksia osallistua. Pienistä asioista täytyy ainakin näin erityisluokanopettajana aloittaa. Totuus on kuitenkin se, että opettajan johdolla asiat sujuvat helpommin ja turvallisemmin, pysyvä struktuuri on monelle niin tärkeä! Kollegani keräsi bonukseksi tekemääni powerpointtiin esimerkkejä monista hyvistä osallisuuden mahdollisuuksista – pieniä ja helppoja, erityisoppilaillekin mahdollisia, osallisuuden tapoja. Helpottavaa on huomata, että monet niistä jo löytyvätkin arjesta, eivätkä siis ole mitään ylivoimaisia toteuttaa…

Toimintakulttuuri on koulun tapa toimia sisältäen siis kaikki käytänteet ja tavat, jolla koulua pyöritetään arjessa. Toimintakulttuuri on asia, jota uuden opsin tullessa kannattaa erityisesti kehittää. Varmistaa esimerkiksi, että henkilökunnan vahvuudet pääsevät käyttöön ja miettiä tuttujakin asioita uuteen uskoon. Mitä voisimme tehdä toisin, paremmin? Mitä voisimme jo jättää taaksemme, jotta voisimme uusiutua? Yhteistyö lienee keskeistä, uuden opsin äärellä olemme jo niin isojen asioiden kanssa tekemisissä, että ei niiden kanssa kannata yksin lähteä taivaltamaan. Yhdessä haaste on mukava ottaa vastaan, ongelmapaikoissa kaverin tuki ja asioiden jakaminen auttaa ja hyvistäkin jutuista on mukavampi iloita yhdessä!

 

Linkki powerpointtiin  http://urly.fi/BuU

 

Rohkeasti kohta uutta?!

Keväisiä kuulumisia

Aloitin kehittäjäopettajana Sammon koulupolulla elokuussa. Vuosi on ollut erilainen, mitä aiemmat matematiikan lehtorin vuodet. Olen tavannut paljon uusia ihmisiä. Tavattuani teidät kehittäjäopekollegat tunsin kuuluvani heti joukkoonne. Olen saanut teiltä paljon hyviä ideoita työhöni, sekä myös tukea monella tavalla.

Oman työni markkinointi muille opettajille oli aluksi hankalaa, mutta nyttemmin opettajat ovat työllistäneet minua kiitettävästi. Kehittäjäopettajan työni on painottunut pääasiassa alakoulun luokkiin. Alakoulun luokille on helpompi järjestää ohjausta, sillä he voivat hieman muokata viikoittaista aikatauluaan. Yläkoulussa lukujärjestyksen muokkaaminen onkin hieman hankalampaa. Se, että pystyn auttamaan pääasiassa keskiviikkoisin on osoittautunut joissakin tapauksessa hieman hankalaksi. Toisaalta olen joustanut ja työskennellyt myös muinakin päivinä tällä saralla.

Omien taitojen kehittäminen on myös ollut mielekästä. Laakson Matleenan kursseille voisin hakeutua jatkossakin.

Koska olen tietotekniikan opettaja on työni kouluilla ollut kovin tietotekniikkapainotteista. Eipä siinä, se on ollut mielenkiintoista ja antoisaa. Kentällä halutaan kovasti tukea 365-käyttöön. Powerpointin sujuva käyttö sekä excelin yhdistäminen tilastollisiin tutkimuksiin ovat työllistäneet viikkojani. Koska kuuluun myös kaupungin OPS-työryhmään, olen osaltani mukana varsinkin omalla koulullani OPS-työssä. Mielenkiintoista, mutta haasteellista työtä.

Maaliskuussa tuntui vihdoin, että olen päässyt työhöni hyvin sisään. Toivottavasti kehittäjäopettajien työ jatkuu tulevaisuudessakin, sillä tälle työlle tuntuu olevan tilausta kentällä.

Mediaviikon antia

Ennen talvilomaa koulussani toteutettiin Media-viikko, joka suunnitteluvaiheessa herätti meissä opettajissa tunneskaalan laidasta laitaan. Itse odotin jännitysellä viikkoa, sillä sanotaan, että parhaita oppimisen ja ohjaamisen hetkiä ovat ne, kun ollaan ns. heikoilla jäillä.

Koulumme 2.-6. luokkalaiset sekoitettiin 16 ryhmään niin, että saman luokan oppilaita uusissa ryhmissä oli maksimissaan 2. Jokainen opettaja suunnitteli yhden mediapajan ja toteutti sen kaikkiaan 8 kertaa. Aiheina meillä oli sanomalehti eri näkökulmista, still-kuva ja liikkuvakuva, uutislähetys, iMovie-trailerit, sometaidot ja tietoturva.

Pajoissa tavoitteena oli tekemällä oppiminen ja tietenkin uudessa ryhmässä yhteistyötaidot. Oli hienoa seurata, kuinka uudet ryhmät kasvoivat yhtenäisemmiksi tiimeiksi viikon aikana ja uskon, että moni oppilas tutustui sellaisiin oppilaisiin, joiden olemassaolosta evät olleet edes tienneet. Oli hienoa huomata myös, kuinka mahdollisesti omassa luokassaan häiriökäyttäytymistä harrastavat pystyivät toimimaan erittäin fiksusti uudessa ryhmässä ja kuinka isommat ottivat ohjaavan roolin pienempiin oppilaisiin.

Koulumme luokat, salin ja käytävät täytti iloinen oppimisen ilmapiiri ja tekemisen meininki. Oli hienoa huomata konkreettisesti positiivinen vire, joka tekemällä oppimiseen liittyy ja vielä erityisesti, kun ryhmä ja ohjaaja vaihtuvat.

Koulumme tvt-välineistö oli viimeistä laitetta myöten käytössä. Oppilailla oli lupa käyttää myös omia laitteita, jos niissä tarvittavat ohjelmat löytyi. Taisipa omakin puhelimeni toimia Qr-koodien lukukoneena ja Kahoot! -tievisassa. Huomasimme kuin huomaamattamme opimme uusia juttuja kolleegoiltamme ja myös oppilailta.

Oppilaat tekivät jokaisesta päivästä ohjatun itsearvioinnin, johon he kokosivat päivän aikana oppimistaan mediateemoista tärkeimmät asiat. Itsearvioinnissa oli mukana myös laaja-alaisen osaamisen taitoja. Perjantaina kokosimme viikon antia yhteisesti salissa ja katsoimme hienoja tuotoksia.

Viikko oli todella virkistävä ja uskon, että oppimisen kannalta saimme ison määrän alakoulun tavoitteita kasaan. Kokeiluna erittäin positiivinen, niin oppilaiden kuin opettajienkin mielestä. Oppilaat alkoivatkin heti suunnitella uusia teemoja vastaaville viikoille!

Yksilöllisen oppimisen kokeiluja englannin opetuksessa

Viime syksynä törmäsin tarjoukseen: “Kokeile Skuugoa kuukausi ilmaiseksi!” Skuugo on suomalainen sovellus, jossa voidaan luoda tehtäviä ja asettaa opiskelun tavoitteita uuteen opetussuunnitelmaan nojaten. Oppilaat keräävät suorituksistaan pisteitä ja kehittävät Skuugo-hahmoaan.

Lähdin kokeilemaan Skuugoa kolmen viikon ajaksi viidesluokkalaisten englannissa, teemana yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus. Minulla on reilut 60 viidesluokkalaista oppilasta kolmelta eri luokalta. Luokilla on hyvin vaihtelevan tasoisia oppilaita, ja oli ehkä riskaabelia antaa ihan kaikille oppilaille suuria vapauksia kolmeksi viikoksi – toisaalta ajattelin, että kolmessa viikossa ei vielä paljon pahaa jälkeä ehdi syntyä.

Laadin kolmen viikon tehtävät Skuugoon. Osa tehtävänannoista oli ihan tyyliin “Tutustu kielioppiin ja tee kirjasta se ja se tehtävä ja anna opettajan tarkastaa se”. “Katso aiheeseen liittyvä opetusvideo YouTubesta tästä linkistä ja keskustele parin kanssa, mistä siinä oli kyse”. Sitten oli esimerkiksi että “äänitä parisi kanssa keskustelu siitä ja siitä aiheesta”. “Opiskele kappaleen 5 sanat, ja kun tuntuu, että osaat, niin tee Socrativessa avoinna oleva open laatima sanatesti”. Lopuksi oli paljon tehtäviä otsikolla “Omavalintainen tehtävä” ja “Omavalintainen projekti”. Niitä varten saattoi tehdä esim. PowerPointilla esittelyn jostain julkkiksesta, elokuvan Dvolver-sivustolla, sarjakuvan Makebeliefscomixilla, pelata luokasta löytyviä englantipelejä, laatia Kahoot-kyselyn,…

Ansiokas juttu Skuugossa on se, että jokaiseen tehtävään saattoi liittää kätevästi listasta klikkailemalla, mitkä uuden opetussuunnitelman tavoitteet, sisältöalueet ja laajat osaamisalueet tulevat huomioiduiksi tehtävässä. Tämä on erittäin hyvä työkalu opettajallekin, kun haluaa kiinnittää huomiota tavoitteiden monipuolisuuteen.

Oppilaat katsoivat Skuugosta tehtäviä puhelimillaan tai tietokoneilla. Tehtäviä suoritettiin kirjaan, tekemällä juttuja tietokoneilla ja jakamalla niitä minulle Office365:ssä, pelaamalla pelejä jne. – jokaisen tehtävän tehtyään oppilas sai merkitä tehtävän tehdyksi rastilla, ja samalla antaen itselleen tähtiä yhdestä viiteen.

Parhaimmillaan oppitunnit menivät näin: Oppilaat tulivat luokkaan, ottivat kännykkänsä esille tai nappasivat koulun tabletin käsiinsä ja hajaantuivat – useimmat kavereiden kanssa, muutamat yksin – erilaisiin pöytärykelmiin luokassa, tai he ottivat siirreltävät matot mukaansa ja asettuivat käytävälle, ja jotkut menivät istumaan aulan sohville. Sitten alkoi rauhallinen, tavoitteellinen työskentely ja oppilaat kyselivät innostuneina, että nyt kun he ovat paahtaneet nämä perustehtävät läpi, niin kelpaisiko vapaavalintaiseksi jutuksi tämä ja tuo idea – ja kelpasivathan ne. Jotkut pelasivat Guess who? –peliä asiaankuuluvasti englanniksi kysyen: “Is it a woman?”, “Does she have long hair?” jne. Opettaja kulki oppilaiden keskuudessa, kädet täynnä työtä neuvoessaan, miten mikäkin tieto- ja viestintätekninen asia toimi ja että miten sanottiinkaan eri asioita englanniksi. Oli ihana kiireetön tekemisen meininki, ja monet muuten passiiviset oppilaat olivat upean aktiivisia.

Sitten oli myös sellaisia tunteja, jolloin opettaja sai kiitää oppilaan luota toisen luo auttaen asioissa, joihin olisi löytynyt vastaus Skuugostakin (“Miten tänne Socrativeen kirjaudutaan?”). Opettaja saattoi joutua huomaamaan, kun tunnista oli kulunut 25 minuuttia, että joku ei ollut osannut kirjautua Skuugoon eikä ollut sitten tehnyt mitään, “Kun en mä tykkää tietokoneista enkä osaa käyttää niitä” (“No mutta eihän tässä tietokoneella tekeminen olekaan se juttu, voin kertoa tehtävät myös suullisesti”). Oppilaat ovat tehneet PowerPointilla hienon työn, mutta eivät osanneet tallentaa sitä, joten “Me nyt vaan sitten suljettiin se kone”. Opettaja joutui sanomaan, että nyt näyttää siltä, että keskityt liikaa ihan muuhun kuin englantiin, kun ne kappaleen 5 sanat ovat kyllä tosi tärkeät, ja se sanatesti täytyy tehdä sieltä Socrativesta (“Mut mitä jos lunttaa?” – “No, mietipä sitä.” – “Niin joo, sit ei opi” – “Aivan”). Tai oppilaat ovat pelanneet Guess who? –peliä, ja kun opettaja kysyy, että “Mitenkäs osaatte kysyä englanniksi vaikka että onko hänellä lyhyet hiukset?”, oppilaat vastaavat “Ai häh? Pitikö sitä englanniksi pelata?”.

Kahdenkymmenen oppilaan ryhmissä opettaja sai kyllä tauotta olla sataviisikymmentäprosenttisesti läsnä. Huomattavan hyvä asia tässä oli, että suoria kohtaamisia yksittäisten oppilaiden kanssa oli paljon enemmän kuin tavallisella oppitunnilla – jolloin minulla on myöskin ollut tapana käyttää osa tunnista oppilaiden joukossa kiertelyyn ja auttamiseen, kun he ovat tehneet annettuja erilaisia tehtäviä pareittain ja ryhmissä.

Oppimisympäristöön liittyen tein sellaisen havainnon, että levollisen ja rauhallisen tunnelman saavuttamiseksi oli hyvä saada oppilaat hajautettua osittain käytävälle ja aulaan – täytyi saada vähän väljyyttä. Tunnelma oli helposti stressaava pienessä luokassa kahdenkymmenen oppilaan seassa pujotellessa, kun oltiin kaikki siellä.

Tein oppilaille loppukyselyn Google Formsilla. Tässä tuloksia:

Yli 90% oppilaista oli sitä mieltä, että yksilöllisen oppimisen jakso oli joko tosi kiva (52,5%) tai ihan jees (40%).

Kysymykseen “Miten opit jakson aikana?” vastasi 22,5% “paremmin kuin normaalisti” ja 35% “yhtä hyvin kuin normaalisti”. Vain 2,5% arvioi oppineensa huonommin kuin normaalisti. Huomattavan suuri osa oppilaista ei kuitenkaan osannut arvioida oppimistaan: 35% ilmoitti ”En osaa sanoa”.

Kysymykseen ”Minkä verran ehdit tehdä Skuugoon merkittyjä asioita?” vastasi 38,5% “Hyvin, ja ehdin tehdä vapaavalintaisiakin tehtäviä” ja “Ehdin tehdä kaikki muut paitsi vapaavalintaiset tehtävät” vastasi 30,8%. “Kiirehän siinä sitten tuli ja jotain jäi tekemättäkin” vastasi kyllä huolestuttavan moni: 38,5%.

Kysymykseen “Haluatko toistekin opiskella näin?” vastattiin: “Kyllä, mahdollisimman usein, vaikka aina!”: 48,7%. Ja “Kyllä, mutta tehdään paljon muillakin tavoilla”: 23,1%. “No joo, välillä”: 20,5%.

Vapaamuotoisia vastauksia kysymykseen “Mistä pidit kokeilussa?”: Yleisimpiä olivat omaa päätösvaltaa (omaan tahtiin tekeminen, omavalintaiset läksyt) ja kavereiden kanssa yhdessä työskentelyä kehuvat kommentit (seuraa ja apua kavereilta).

“Mitä pitäisi jatkossa järjestää eri tavalla?”: Osa toivoi nopeammin käynnistyviä tietokoneita. Tietotekniset ongelmat, esim. äänitykset toivat haasteita. Osa koki saaneensa liian vähän neuvoja tai että opettaja ei ehtinyt auttaa riittävän nopeasti. Osa toivoi enemmän kirjan tekemistä ja muutama oli sitä mieltä, että opettajan pitäisi mieluummin määrätä läksyt. Yhteistä keskustelua oppikirjan aiheista toivottiin – siis että opettaja valottaisi esimerkiksi maantuntemusta koskevia aiheita.

Päätelmiä kokeilustani:

Jos joidenkin tutkimusten mukaan – ja välillä ihan mutu-tuntumalla – voidaan väittää, että opettajajohtoisessa opetuksessa vain 10-20% oppilaista on täysillä “mukana” oppimisessa, ja että yksilöllisessä oppimisessa tämä on täydellisesti toisinpäin, niin voisin varovasti todeta, että ehkä jotakin sen suuntaista tässä oli havaittavissa, eli useampi oppilas aktivoitui ja otti omasta oppimisestaan vastuuta uudella tavalla. Toisaalta en ole koko kieltenopettajaurallani pitänyt yhtään täysin opettajajohtoista tuntia. Minulla on ollut tapana yleensä aloittaa tunti yhteisellä osuudella, ja sitten antaa oppilaille tehtävät, joita he ovat saaneet tehdä minun kierrellessäni heitä kannustamassa ja auttamassa luokassa. Tämän kokeilun aikana oppituntien alkujen opetustuokiot jäivät pois, ja siksi jotakin jäi puuttumaan ryhmäfiiliksestä sekä esimerkiksi kulttuurintuntemuksen tiedoista (tämän huomasivat muutamat oppilaatkin).

Kaikkein vaikeinta itsenäinen eteneminen oli “erityisen erityisille” lapsille. Oli niitä, jotka jäävät jumiin yhteen tehtävään, jäävät jumittamaan siihen, että “En tykkää tietokoneista” tai häiriintyvät siitä, että luokassa tapahtuu niin paljon erilaisia asioita.

Huomasin, että on tärkeää pystyä levittäytymään luokasta myös käytäville. Tässä havaitsin jälleen kerran (olen ennenkin tykännyt siitä, että oppilaat voivat hajaantua), että käytäville ja aulaan tarvittaisiin kipeästi ryhmätyöskentelypaikkoja. Tämän myös oppilaat ilmaisivat kyselyn osuudessa, jossa pyysin heitä antamaan oppimisympäristöön liittyviä parannusehdotuksia.

Mikä yllätti kokeilussa? – Oppilaiden tarvitseman tietoteknisen tuen määrä. Kahdenkymmenen oppilaan ryhmässä opettajana sain huhkia niska limassa, kun autoin oppilaita ihan perus-ATK-asioissa puhumattakaan pilvipalveluiden yms. käytöstä. Tämä asia helpottuisi, kun yksilöllistä työskentyä jatkettaisiin pidempään, ja työkalut olisivat jo tulleet tutummiksi. Ja tietysti tästä lähtien tiedän myös perehdyttää oppilaat työkaluihin paremmin jo etukäteen. Silloin yksilöllisessä oppimisessa päästään siihen, mikä on koko homman tarkoitus: Minulle vapautuu aikaa auttaa juuri niitä, jotka tarvitsevat apua eniten. Nyt jouduin paljolti laiminlyömään heitä, vaikka kaikkeni yritin.

Tarvitaanko Skuugon kaltainen työkalu? Ei välttämättä, mutta oppilaita kyllä kannustaa selkeä työkalu, jota he voivat käyttää omalla kännykällä. Toisaalta ihan kaikki oppilaat eivät meidän koulussa yllättäen olekaan niin innostuneita kännykällä roikkujia, varsinkaan, jos kännykkää täytyisi käyttää johonkin opiskelutarkoitukseen. Suurin osa kuitenkin oli todella innoissaan siitä, että omaa kännykkää sai käyttää oman opiskelun tavoitteiden seuraamiseen.

Aion toteuttaa näillä oppilailla uuden yksilöllisen etenemisen jakson nyt keväällä. Nyt kyllä suunnittelen kaiken vielä paljon paremmin. Toteutan kokeilun nyt Office365:n Class Notebookeilla: sinne kirjataan oma eteneminen ja palautetaan tehtäviä. Tällä kertaa aion asettaa osan tehtävistä selkeämmin kaikille pakollisiksi tyyliin “Jos tähtäät arvosanaan 6, teet vain nämä, mutta huolella” ja “Jos tähtäät arvosanaan 9 tai 10, teet kaikki nämä ja sitten huomattavan paljon näistä”. Näin oppilaat tulevat ehkä paremmin asettaneeksi omia tavoitteitaan.

En haluaisi, että koko hommaa leimaa “Tää koneilla tekeminen”, mutta johonkin ne nukketeatteriesityksetkin on tallennettava tai vähintäänkin todennettava ja itsearvioitava. Vierekkäiset paperi- ja ATK-systeemit eivät taida toimia, kun joka tapauksessa tehtäviä pitää myös jakaa pilvipalvelussa. Lisäksi haastetta tuo se, että kännykän näytöltä on hankala tihrustaa monia asioita, ja tarvittaisiin mieluummin tablettitietokoneita ja läppäreitä. Niitä ei meidän koulussa ole monia, ja ne ovat ahkerassa käytössä ympäri koulua.

Olenko nyt totaalinen yksilöllisen etenemisen kannattaja? – Mielestäni tätä ei kannata nähdä joko – tai -asetelmana. Luulen, että sellainen välimalli on kieltenopetuksessa toimivin, että suuri osa tunneista alkaa yhteisellä osuudella, jossa keskitytään erityisesti kulttuuri-ilmiöihin ja kokemusten ja ajatusten jakamiseen koko ryhmän kesken. Myös yhteinen leikkiminen, pelaaminen ja esittäminen on tärkeää. Yhteisen alun jälkeen opiskellaan omaan yksilölliseen tahtiin lopputunti yksin, kaksin ja ryhmissä. Tavoitteet ovat selkeämmin eri oppilaille eri tasoisia, ja heikoimmat saavat keskittyä paremmin juuri itse tarvitsemiinsa harjoituksiin ja esimerkiksi perussanaston toistoon. Tehtäviä suoritetaan ja ladataan Class Notebookiin, ja tehdään paljon itsearviointeja. Käytetään runsaasti TVT-pohjaisia sovelluksia sanojen ja kieliopin harjoitteluun sekä omien tuotosten tekoon, mutta pelataan myös lautapelejä, tehdään live-esityksiä, luetaan kirjoja, ym. Opettajan kanssa käydään keskusteluja etenemisestä, ja opettajalle syntyy kuva kunkin oppilaan kulloisestakin taitotasosta. Toivottavasti ryhmissä saadaan aikaan lisää motivaatiota, aktiivisuutta ja innostumista.

Tieto on raaka-ainetta, jota tulee oppia hallitsemaan

Olin Tuunaa tuntisi messuilla, sain mitä halusin, paljon uutta tietoa siitä, mitä laitteilla voi tehdä. Olin tyytyväinen.  Vähän myöhemmin minulle tuli ähky, mitä siitä kaikesta paljoudesta ottaisin käyttöön, mitä välittäisin kolleegoilleni.

Tämän päivän valtavasta tiedon määrästäkin tulee täysinäinen olo. Kun itse kävin peruskoulua, tietomäärä oli paljon pienempi ja elämä oli kiireettömämpää kuin tämän päivän lasten elämä. Tietoa tulvii ikkunoista ja ovista. Onko enää kotia, jossa ei olisi yhtään tvt -laitetta? Suurimmalla osalla lapsista kulkee tietosanakirjat taskussa. He hankkivat haluamansa tiedon salaman nopeasti. Perinteinen puoli yhdeksän uutinen on heille jo vanhaa tietoa.

Itse kysyn ja opin diginatiiveilta nuoriltani, miten tämä ohjelma toimii. He ovat rohkeita, ovat oppineet jo ensimmäisinä elinvuosinaan käyttämään teknologiaa ja ymmärtämään sen käytön logiikan.

Vuosi sitten lueskellessani uutta opetussuunnitelmaa, olin ehkä vähän hukassa ja aloin etsiä koko suunnitelmalle punaista lankaa. Satuin katsomaan televisiosta kolmen nuoren miehen haastattelua, jossa he kertoivat olleensa harjoittelemassa Piilaaksossa. Yksi näistä kavereista kertoi saaneensa viimeisinä harjoittelupäivinään tehtäväksi suunnitella yritykselle uuden telejärjestelmän. Kaveri kertoi, ettei ollut koskaan mitään tällaista tehnyt, ei hajuakaan, miten tehtävästä suoriutuisi. Mutta hän otti tehtävän vastaan ja tutki olemassa olevan ja olevat järjestelmät. Ennen kuin harjoittelu loppui oli yrityksellä uusi toimiva ja tehokkaampi telejärjestelmä. Lopuksi kaveri sanoi: ”Selviydy tai uppoa”. Nämä sanat pysäyttivät minut miettimään olisiko näistä sanoista opetussuunnitelman punaiseksi langaksi. Meidän on kasvatettava ja opetettava oppilaistamme selviytyjiä. Yhteiskunnan jäseniä, jotka pärjäävät peruskoulun ja ammattiin valmistavien opintojen jälkeen sekä arjessa että työelämässä. Miten ja mitkä taidot tähän selviytymiseen tarvitaan? Ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja, arjen hallintaa, tvt-taitoja, vuorovaikutustaitoja, yrittäjyyttä jne. eli opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen taitoja. Laaja-alaiset ovat tavoitteita ja oppiaineet ovat välineitä, joilla laaja-alaiseen osaamiseen päästään.

Yksi uuden opetussuunnitelman uudistamisen tavoite onkin ollut perusopetuksen sisältöjen karsiminen, jotta voidaan kiireettömästi keskittyä oleelliseen ja syventää oppimista.  Tieto on raaka-ainetta, jota tulee oppia käsittelemään ja hallitsemaan;  mistä tietoa saa, kun sitä tarvitsee, mikä on totta, mikä tarua, miten käytän tietoa?

Vanha sanonta ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” nousee arvoon arvaamattomaan. Meidän opettajien on tehtävä yhteistyötä suunnitellessamme oppilaille tehtävän antoja, joissa yhdistyvät eri oppiaineet, menetelmät, välineet ja arviointi. Luotetaan oppilaisiin, he opettelevat meidän ohjauksessamme prosessoimaan tietoa.

Opitaan oppilailta

Yksi haaste tässä kehittäjäopettajuudessa on se, miten asettua niiden opettajien asemaan, joille teknologia ei ole tuttua tai sen käyttäminen opetuksen osana ei tule luontaisesti. Miten uskotella opettajille, että teknologian hyödyntämisestä on todella apua, jos koulutustilanteessa Office365 ei toimi?

Otetaan oppilaat mukaan ja annetaan heidän näyttää, miten teknologiaa voi hyödyntää osana opiskelua. Bett-messuilla käydessäni osallistuin Ilona ITn järjestämään luentotilaisuuteen, jossa ryhmä oppilaita kertoi oppilasagenttitoiminnasta.

http://www.ilonait.fi/web/oppilasagentti-toiminta/ 

Toimintaidea on mielestäni hieno ja toimiva ja oppilaat olivat todella innoissaan siitä, mitä tekevät. Mutta voiko tätä toteuttaa pienemmässä mittakaavassa?

Meillä oli eilen jokavuotinen Fista Fun Day, jossa 6.luokkalaiset suunnittelevat ja toteuttavat toimintapisteitä kaikille muille alakoulun oppilaille. 1.-5.luokan oppilaat kiertävät päivän ryhmissä pisteestä toiseen, joissa pääideana on toimia ryhmänä ja mahdollisesti saada uusia ystäviä eri luokka-asteilta. Opettajat toimivat pisteiden kiertävinä valvojina ja lapset kulkevat pisteeltä toiselle omina ryhminään. Tänä vuonna pohdimme kutosluokkalaisten kanssa miten saada robotiikkaa mukaan toimintapisteille. Hyvin pian kokosimme yhdessä idean siitä, miten robotit saadaan mukaan. Ohessa on linkki videoon, jossa toteutus näkyy.

https://opetus365-my.sharepoint.com/personal/miika_lehtovaara_opetus_tampere_fi/_layouts/15/guestaccess.aspx?guestaccesstoken=ocLc4rHbrAw8GuXdHJekEBw%2bbCtTDT%2fZXwEdQvdXvRc%3d&docid=2_1d32f0e0bbdd443968a46ecfb7fa730bd

Robottipiste herätti ihmetystä ja ihastusta erityisesti opettajien keskuudessa. Pisteen vetäjät asiantuntevasti selittivät opettajille, miten robotti on ohjelmoitu. Olen melko varma, että tuleviin opettajille suunnattuihin ohjelmointikoulutuksiin tulee kiinnostuneita opettajia, joilla kiinnostus ohjelmointiin heräsi juuri eilisen esimerkin myötä.

Kuka ohjelmoi robotin? En minä ainakaan. Toin idean esiin joka perjantaisessa ohjelmointikerhossa, jota kaksi 7.luokkalaista oppilasta vetävät. Seuraavalla kerralla toimiva ohjelma oli valmiina. Ja se toimi hienosti! Opin siinä sivussa itsekin taas uutta robottien ohjelmoinnista.

 

Opetuksen innovaatioita arjessa

Lukuvuoden suunnitteluajat ja kokoukset ovat pitäneet sisällään kouluissa huomattavan määrän opetussuunnitelmatyötä. Tahti ja tunnit eivät varmaankaan ole vähenemässä kevään aikana, kun valmistakin pitäisi pian saada. Syyslukukauden työskentely on osoittanut, että opettajat ovat mukana uudistamistyössä innostuneina ja tosissaan kehittämässä käytännön opetusta. Suunnittelutyön keskustelut oppimisympäristöjen kehittämisestä, laaja-alaisesta oppimisesta, koulun toimintakulttuurin muuttamisesta, oppilaan roolin muuttumisesta aktiiviseksi toimijaksi ja monesta muusta uudesta toimintamallista on herättänyt minussa ja varmasti monessa kollegassakin kysymyksiä. Miten ja mitä meidän pitäisi tehdä toisin? Täytyykö meidän muuttaa kaikki olemassa oleva?

Osin vastauksena näihin kysymyksiin ja osin uuden toimintakulttuurin ja työtapojen kehittämiseksi järjestimme koulussamme opetuksen innovaatiotorin. Tässä yhteydessä innovaatio määriteltiin hyvin laajasti käytännön toimintamalliksi, työtavaksi, projektiksi tai tekniseksi laitteeksi. Tarkoituksellisesti halusimme suunnata ajatuksia pois tieto-ja viestintätekniikasta, joka helposti nousee vahvasti esiin puhuttaessa innovaatioista. Jokainen opettaja mietti omassa opetuksessaan käyttämiään innovaatioita ja kirjoitti niistä lyhyen kuvauksen seinälle kiinnitettäväksi esitteeksi. Kun kolmisenkymmentä idea oli esillä, alkoi torilla tapahtua. Tilan täytti tutkiva, arvioiva ja uutta kehittävä keskustelu. Jo tässä tutustumisvaiheessa nousi esiin uusia innovaatioita ja kaikki mukana olleet saivat varmasti ideoita oppitunneilleen. Ideoihin tutustumisen yhteydessä sai myös ilmaista kiinnostuksensa kuulemaan lisää asiasta merkitsemällä itseään kiinnostavat esittelyt. Palaammekin myöhemmin vielä tarkempien esittelyjen muodossa innovaatioihin ja näin voimme jatkaa kokemusten jakamista.

Verrattaessa valmistuvan opetussuunnitelman ajatuksia opettajien innovaatiotorilla näkyväksi kirjoittamiinsa käytännön ideoihin, saamme vastauksen ainakin toiseen kysymykseen. Ei, meidän ei täydy heittää kaikkea vanhaa romukoppaan. Monissa käytössä olevissa työskentelytavoissa oppilas on aktiivinen toimijana ja oppiminen on vuorovaikutteista. Innovaatiotori toimi hyvänä työkaluna asiassa, jonka voimme jatkossa tehdä vielä paremmin – ajatusten, kokemusten ja arjen opetuksen innovaatioiden kehittämisessä.

 

OneNote oppimisessa

onenote_logot

OneNote on yksi tiedosto, jota kutsutaan OneNote –muistikirjaksi. Siihen voi kerätä kaikki muistiinpanot ja tiedot esim. tekstiä, kuvaa, digitaalista käsinkirjoitusta, ääntä ja videoita. OneNote muistikirjan voi helposti jakaa muiden kanssa ja työskennellä siinä yhdessä.

Luokan OneNote-muistikirjassa (Class Notebook) lisänä on se, että tiedosto sisältää myös oppilaiden OneNotet. Luokan OneNote-tiedoston perusrakenne on seuraava:

  • Sisältökirjasto, johon opettajalla on muokkausoikeus ja oppilailla tarkasteluoikeus. Tähän sisältökirjastoon opettaja laittaa sisältöä oppilaille luettavaksi tai kopioitavaksi.
  • Yhteistyötila, jota pääsevät muokkaamaan kaikki, myös oppilaat. Tänne voi helposti siirtää esim. ryhmätyöt tai koealueen/asian kertaamistyöt tai tehdä samaan aikaan työstämistä.
  • Oppilaiden OneNotet, jotka opettaja näkee kaikki oman OneNotensa sisällä. Oppilaalla on siis oma OneNotensa, jossa hän näkee myös luokan Yhteistyötilan ja Sisältökirjaston.

Luokan OneNote on siitä hyvä, että opettajalla on vain yksi tiedosto, josta hän näkee jokaisen oppilaan tuotokset. Opettaja voi helposti jakaa oppilaille tietoja ja toisaalta oppilaat saavat opettajan jakamat tiedot ja oppilaat voivat tehdä omia muistiinpanoja. Lisäksi yhteistyötilaan voidaan laittaa yhteisiä asioita.

Hyvää on myös se, että jos oppilaat tekevät töitä esim. wordillä tai powerpointilla, niin näistä oppilaat voivat tehdä muokkauslinkit OneNoteen. Silloin opettaja pääsee noitakin töitä katsomaan ja korjaamaan oman OneNotensa kautta. OneDriven jaettuja kansioita opettajan ja oppilaiden kanssa ei tarvita.

Luokan OneNote luodaan Office365:n Class Notebook -työkalulla ja pitää muistaa, että aina toisen opettajan lisäys/poisto tai oppilaiden lisäys/poisto tehdään tuolla työkalulla. Kun luokan OneNote on tehty, niin tiedosto tulee opettajalle OneDriven Luokan muistikirjat – kansioon ja oppilaille OneDriven Jaettu kanssani -kohtaan.

Unohda siis paperiset monisteet ja ryhmätyöpaperit ja testaa miten Luokan OneNote sopii opiskeluun ja sen tueksi :)

onenote_eri